Finse Oy tavoittelee merkittävää liiketoiminnan kasvua kansainvälisiltä markkinoilta

Finse Oy on käynnistänyt kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kansainvälistymisvalmiuksien edellytyksiä ja valmistella kansainvälisen liiketoiminnan toiminnan merkittävää laajentamista.

Hankkeen tavoitteena on automaatioin ja robotiikan hyödyntäminen uudenlaisen liiketoiminnan ja uusien työpaikkojen luomisessa, sekä uusien toimitilojen rakentaminen ja toiminnan merkittävä laajentaminen.

Yrityksen erikoisosaamiseen kuuluu putkistojen suunnittelu- ja valmistus koneiden valmistajille. Kotimaan markkina ei enää mahdollista liiketoiminnan kasvua ja tästä syystä yritys hakee nyt uusia kasvumahdollisuuksia Keski-Euroopan markkinasta. Tavoitteena on, että kolmen vuoden kuluttua kansainvälisen liiketoiminnan osuus on kasvanut 10 prosentista 40 prosenttiin. Liikevaihdon kasvun myötä uusien työpaikkojen arvioidaan kasvavan nykyisestä 45 työntekijästä noin 65 työntekijään.

Kehittämishankkeen aikana tuotetaan markkinaselvitys Keski-Euroopan markkinasta ja laaditaan suunnitelma uutta liiketoimintaa tukevasta liiketoimintamallista, joka sisältää näkemyksen siitä, kuinka uusilla kohdemarkkinoilla toimitaan ja kuinka uutta palvelutarjontaa kannattaisi viedä kansainvälisille markkinoille. Lisäksi tunnistetaan palvelutuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämistarpeet.

Lisäksi kehittämishankkeen aikana yritys toteuttaa uuden rakennusinvestoinnin, joka toteutetaan nykyisten, Laukaan Lievestuoreella sijaitsevien toimitilojen yhteyteen. Liiketoiminnan kasvu edellyttää uuden tuotantoteknologian käyttöönottoa. Hankkeen aikana investoidaan uusiin robotisoituihin lasersoluihin sekä automatisoituihin putkien ja levyjen muokkauskoneisiin tuotantomenetelmien uudistamiseksi.

Hankkeen tulosten pitkän aikavälin vaikutukset kohdistuvat yrityksen liikevaihdon kasvuun, kansainvälisen liiketoiminnan osuuden kasvuun liiketoiminnasta, sekä uusien työpaikkojen syntymiseen.

Kehittämishanke on Euroopan unionin osarahoittama. Kehittämishanke käynnistyi 1.6.2025 ja hanke kestää 31.5.2027 asti.

← Kaikki uutiset