Finse Oy osti syksyllä 2017 noin 2100 neliömetrin tilat ysitien varresta, noin 300 metrin päästä nykyisestä kiinteistöstä. Halli on rakennettu alunperin leipomoksi, mutta se on helppo muuttaa metalliteollisuuden tarpeisiin.
– Halli on kuusi metriä korkea. Meidän pitää purkaa muutama sisäseinä ja rakentaa pari nosto-ovea sekä ajoluiskat. Rakennuksen päädyssä toimiva kahvio jatkaa toimintaa meidän vuokralaisena. Kahvio tarvitsee 300 neliötä, loput 1800 neliötä tulevat meidän käyttöömme, kertoo Finse Oy:n toimitusjohtaja Antti Hyppönen.
Uusiin tiloihin siirretään suurin osa työstökoneista, kuten putkien katkaisu, putkentaivutus, päänmuokkaus ja 3D-laserleikkaus. Vanhoissa tiloissa keskitytään hitsaukseen, kokoonpanoon, maalaamiseen ja pakkaamiseen.
– Uudet ja vanhat tilat ovat vain 300 metrin etäisyydellä toisistaan, mutta välissä on muita tontteja. Myöhemmin voi olla ehkä mahdollista yhdistää tontit takakautta kaavamuutoksella, jos niin tahdotaan. Uusi tontti on kaksi hehtaaria, joten tarvittaessa meillä on myös tilaa laajentaa.
15 uutta työntekijää
15 uutta työntekijää aloitti harjoittelun marraskuun 20. päivänä. He opiskelevat ensin viisi viikkoa Jyväskylän ammattiopistolla ja tulevat sitten kuudeksi viikoksi työharjoitteluun Finselle. Kurssin läpäiseville tarjotaan työpaikka Finseltä.
– Joukossa on metallialan ammattilaisia, mutta myös alanvaihtajia. Myös ikähaarukka on laaja. Suurin osa työllistyy hitsauspuolelle, mutta myös muunlaista ammattitaitoa tarvitaan, kertoo Hyppönen.
Lontoon bussit työllistävät
Tilan- ja työvoiman tarve on monen tekijän summa. Vanhoilta asiakkailta on saatu yhä enemmän tilauksia ja vienti Saksaan on käynnistynyt vauhdikkaasti. Suurin yksittäinen uusi tilaus ovat Lontoon punaisten, kaksikerroksisten bussien pakokaasujärjestelmät.
– Pitkäaikainen asiakkaamme Proventia jälkiasentaa Lontoon busseihin uudet pakokaasujärjestelmät. Järjestelmät sisältävät mm. SCR-jälkikäsittelyn ja hiukkassuodattimen, kertoo Hyppönen.